8.8.2013 | Syksyn 2013 muskarit
Lauantai 8. elokuuta 2015. Akaan elävän musiikin yhdistys Almun muskariryhmät syyskaudella 2013.
Lauantai 8. elokuuta 2015. Akaan elävän musiikin yhdistys Almun muskariryhmät syyskaudella 2013.
Lauantai 11.5.2013 klo 21 | Pub Wanha Holvi. Almun ensimmäinen rockabillytapahtuma. Ovet aukeavat kello 21, ja kello 22 alkaen lavalla nähdään Back Beat Combo, Million Dollar Tones ja Bettie and The Handsome trio. Liput ovelta 15 euroa.
Maanantai 15.4.2013 klo 19 | Toijalan Kino, Pätsiniementie 9. Viialasta kotoisin olevasta haitaritaituri Kimmo Pohjosesta kertova Soundbreaker-dokumentti näytetään Akaassa vain tämän yhden kerran. Elokuvan jälkeen Kimmo Pohjonen kertoo yleisölle elokuvasta ja urastaan. Liput 10 euroa Toijalan Kinon lipunmyynnistä tai kinon nettisivujen kautta.
Lauantaina 8. joulukuuta 2012 | Viialan Seurahuone. Kolmas Akaa Jazz järjestetään Viialan Seurahuoneella lauantaina 8. joulukuuta 2012. Esiintyjinä ovat tänä vuonna Verneri Pohjola Quartet ja The Northern Governors. Kumpikin yhtye kuuluu maan ehdottomaan ykkösketjuun ja esiintyy paljon myös ulkomailla.