|

7.9.2019 | Almuklubi #17

Maida Vale.

Syyskauden ensimmäinen Almuklubi järjestetään Ravintola Leskirouvassa osoitteessa Valtatie 16, Akaa.

Tom & Jerry Trio soittaa koti- ja ulkomaisia klassikkolauluja. Orkesteriin kuuluvat Jere (laulu ja kitara), Tommi (kitara ja taustalaulu) sekä Harri (kitara ja taustalaulu). Tulkinnoissamme soi Kalifornian auringonlaskut Nahkialanjärven yllä.

Maida Vale on akustishenkinen popbändi. Yhtye aloitti kokoonpanolla laulu, sello ja puoliakustinen kitara, sittemmin sello on vaihtunut viuluun ja kevyet rummut tulivat mukaan pian alkutaipaleen jälkeen. Bändissä on siis viisi soittajaa: Sisko Pikkumäki (laulu), Roope Jokinen (viulu), Mika Lonka (akustinen ja puoliakustinen kitara), Aki Mäki (akustinen basso) sekä Marko Lahti (rummut).

Maida Vale on julkaissut kolme ep -levyä joista ensimmäinen oli englanninkielinen. Uusin, kuusi kappaletta sisältävä Päästä irti ilmestyi keväällä. Päättyvänä kesänä yhtye soitti mm. Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla, Pispalan karnevaaleilla ja Ämy-rockissa Hämeenlinnassa.

Bändin kappaleet syntyvät Mika Longan ja Sisko Pikkumäen yhteystyönä niin, että Lonka hahmottelee sävellyksen ja kappaleen kulun Pikkumäen vastatessa sanoituksista. Mihinkään tarkkaan genreen yhtye ei halua itseään vangita; bändin soitossa kuuluu niin pop, punk, soul, blues ja jopa bossanova. Sisko Pikkumäen tunnistettava lauluääni ja Roope Jokisen viulu sitovat erityyppiset vivahteen yhteen niin, että Maida Vale kuulostaa aina Maida Valelta. ” Ulkoisesti kevyttä, sisäisesti syvää ” oli alkuaikoina bändin mietelause ja näin kymmenen vuodenkin jälkeen tuo pitää hyvin paikkaansa.

Yhtyeen kappaleita voit kuunnella Soundcloudissa.

Seonaidh -yhtyeen genre on Irish Folk & Bluegrass, eli pääosin iloista irkkutunnelmaa. Yhtyeen jäsenet: Santeri Vallius (rummut/perkussiot), Kai-Markus Tolvanen (laulu, kitara), Klaus Tolvanen (huuliharppu, banjo, kitara) sekä Sunna Säynäjäkangas (taustalaulu, pillit, ukulele). Varsinaiseen kokoonpanoon myös kuuluuvaa Timo Hyväristä (mandoliini, taustalaulu, kitara) tuuraa tällä keikalla Timo Luojus (kitara).