Aaro ”Arppa” Airola on Vuoden Vasenkätinen 2024

Aaro Airola on Vuoden Vasenkätinen 2024. Kuva: Andre Pozusis

Vuoden Vasenkätinen 2024 on Aaro ”Arppa” Airola. Hänet palkitaan Akaan elävän musiikin yhdistys Almun järjestämällä Vasenkätisten Vestivaalilla Akaassa lauantaina 10. elokuuta.

Viialan torilla tapahtuva palkitseminen on osa Vasenkätisten Vestivaalin kello 13 alkavaa maksutonta iltapäiväohjelmaa. Palkitsemisen jälkeen Airolaa haastattelee toimittaja Arto Nyberg.

Vuonna 1996 syntynyt Airola on yksi viime vuosien puhutuimmista suomalaisista laulaja-lauluntekijöistä. Arppa-yhtyeen keulakuva tunnetaan myös näyttelijänä muun muassa Kakarat-draamasarjasta, Poromafia-sarjan pizzalähetin roolista sekä Skimbagirls-elokuvan Makena.

Yhtyeensä Arpan kanssa Airola on julkaissut levyt Laavalamppuja (2020), Kinovalon alla (2021) ja Valeria (2023).

Aaro Airolan äiti on toimittaja Outi Airola, ja hänen siskojaan ovat näyttelijät Oona ja Anna Airola, toimittaja-musiikintekijä Laura Airola sekä sirkustaiteilija Sara Airola.

Arpan osuus tämänvuotisen Vasenkätisten Vestivaalin ohjelmasta on merkittävä, sillä ennen ja jälkeen palkitsemisensa ja haastattelunsa hän esiintyy Viialan torilla duona kitaristi Ville-Veikko Airaniemen kanssa. Vasenkätisten Vestivaalin iltaosuudessa Toijalan Valtatiellä Arppa-duo täydentyy yhtyeeksi, joka kruunaa uudistuneen kaupunkifestarin kello 21.30 alkavalla keikallaan.

Vasenkätisten Vestivaalin kello 17 alkavan iltaohjelman muut esiintyjät ovat Lord Est, Blacflaco ja Joni Valkeejärvi.

Kuva: Malwina Grabowski.

Pilvi Hämäläinen valittiin Vuoden Vasenkätiseksi viime vuonna. Tällä viikolla hän luovutti kiertopalkinnon annettavaksi seuraajalleen.