(Avaa juliste uuteen ikkunaan)


7.8.2010 @ Viiala, vanhan nahkatehtaan sisäpiha:



Vuonna 2002 ensimmäisen kerran järjestetty Vasenkätisten Vestivaali eli Vasurit esittelee
ja käsittelee vasenkätisyyttä monelta kantilta, niin tieteen ja taiteen kuin vasenkätisten
arjenkin tasolla. Tapahtuman kansallisen ja jopa kansainvälisen tason takaa Vuoden Vasenkätisen
valinta.

Almu on ollut vastuussa Vasenkätisten Vestivaalin järjestämisestä vuodesta 2007. Vuoden
Vasenkätiseksi on tänä aikana valittu Kaija Saariaho (2007), Jari Tervo (2008) sekä Pauli Hanhiniemi
ja Tommi Korpela (2009). Vuonna 2009 palkittiin myös kunniavasurina koko tapahtuman idean isä
Harri Marstio. Aiempia Vuoden Vasenkätisiä ovat Matti Vanhanen, Jarkko Nieminen ja Jarkko Ahola.

Vuoden 2010 Vasenkätisten Vestivaalit järjestetään tuttuun tapaan Yritystalo Parkin sisäpihalla
Viialassa lauantaina 7. elokuuta. Iltapäivän (klo 15–17.30) maksuttomassa ohjelmaosuudessa
esitellään muun muassa tuore tutkimus vasenkätisten viulunsoiton opetuksesta. Metropolia
Ammattikorkeakoulussa aihetta tutkinut Krista Pyykönen on itsekin vasenkätinen viulisti,
ja häntä haastattelee tohtori Markus Mantere Viialasta. Julkaisu on luettavissa tästä.

Päiväohjelman musiikkitarjonnasta huolehtii naislauluyhtye Pinkit Hinkit.

Lapsille on tarjolla tanssiteatteri Rollon esitys Hetkinen sanoi Putkinen. Omia vasenkätisesti
syntyneitä runojaan ja laulujaan puolestaan esittää Ismo Vuorinen. Vuorisen tapaan Viialasta
lähtöisin on Vasenkätisten Vestivaalin kiintotähti Arto Nyberg, joka tänäkin vuonna saa
haastateltavakseen Vuoden Vasenkätiseksi valittavan Tiina Lymin. Tapahtumakokonaisuuden
juontaa ja yleisön kanssa luovii Iskelmän aamuista tuttu, Anna-Mari Raaska,
itsekin vasenkätinen.

Iltapäväohjelman huipennuksena palkitaan Vuoden Vasenkätinen 2010. Iltapäivän ohjelman Almu
toteuttaa yhdessä Akaan kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa.

Kello 18 alkava iltaohjelma tarjoaa neljä hienoa yhtyettä. Ensimmäisinä lavalle nousevat pääosin
tamperelainen, erittäin dynaaminen pop-yhtye The Bookends sekä helsinkiläinen, poppia, soulia ja
jazzia sekoitteleva Luluby. Illan kolmas artisti on soulmimmi Janna, jonka sukunimi Hurmerinta
kertoo, että groove on tullut jo syntymälahjana. Jannan bändi on lähes kokonaisuudessaan tuttu
toissa vuoden Vasureilta. Silloin samat huippuammattilaiset nousivat lavalle soultaituri
Tuomo Prättälän kanssa.

Vasureiden pääesiintyjä on tapahtumaan jo aiempina vuosina haviteltu Don Johnson Big Band ,
jonka musiikillinen kaari kulkee hip hopista jazziin monen muun genren kautta. DJBB tunnetaan
erityisesti live-esiintymisistään, jotka kiteytyvät keulahahmoon, Tommy Lindgreniin. Keikoilla
on nähty usein myös vierailijoita kuten laulaja Emma Salokoski, beatboxaaja Felix Zenger,
haitaristi Johanna Juhola. Vasenkätisten Vestivaaleilla DJBB:n esiintyy "featuring Janna".

Illan tarkempi aikataulu:
18.00 Bookends
19.30 Luluby
21.00 Janna
22.45 Don Johnson Big band


Vuoden 2009 Vasenkätisten Vestivaali järjestettiin tuttuun tapaan Viialan entisen nahkatehtaan
sisäpihalla 8. elokuuta. Iltapäivällä ohjelmassa oli muun muassa vasenkätisen taiteen huutokauppa,
vasenkätisen naivistisen taiteen näyttely, lasten satutuokioita, flamencomusiikkia ja taontanäytös.
Arto Nybergin haastateltavina olivat tänä vuonna Tommi Korpela ja Pauli Hanhiniemi, jotka molemmat
valittiin Vuoden Vasenkätiseksi. Yleisöä oli päivällä noin 200.

Illalla lavalle nousivat vasenkätinen flamencokitaristi Toni Jokiniitty yhtyeineen, akaalaisvahvisteinen
The Riddim Riders, Maarit ja Sami Hurmerinta, sekä Reino And the Rhinos. Groovaava iltaohjelma houkutteli
paikalle noin 650 ihmistä.

Vasureiden jatkoklubilla Viialan Seurahuoneella soitti akaalainen A-Groovement.

Vuonna 2010 Vasenkätisten Vestivaali järjestetään lauantaina 7. elokuuta.